Kennel historiani

Jouluna 1995 päätin saada itselleni koiran. Rodulla ei ollut väliä, kunhan se olisi kiltti. Isä sai suorittaa rodun valinnan, koska pelkäsi koiria vielä tuolloin ja eihän sitä nyt sutta voi ottaa sellaiseen perheeseen. Isäni päätyi Jämtlanninpystykorvaan, koska oli tavannut kyseisestä rodusta peräti yhden nartun, joka ei hyökännytkään päälle vaikka istui ihan vieressä auton takapenkillä.

Keväällä 1996 lueskelin Kalevaa ja silmään sattui ilmoitus jämtti-pennuista. Taisi mainoksessa olla maininta, että hyvistä vanhemmista mutta tuolloin olisin kelpuuttanut jopa sekarotuisen piskin. Huhtikuussa sitten suuntasimme isän kanssa Kronobyhyn hakemaan uros-pentua. Koska kyseessä oli ensimmäisiä pentueesta lähteviä pentuja niin sain suorittaa valinnan. Kolme poikaa olivat todellakin toistensa kopiota, joten yksilöllisiä eroja ei pahemmin voinut koiriin tottumaton huomata. Koukkasin mukaani lopulta sen, joka uskaltautui tulemaan kutsusta luokseni. Kaksi muuta jäi kyhjöttämään häkin nurkkaan, kun Dacke-poika tepasteli luokseni hyvin epävarmoin askelin.

Dackesta muotoutui ajanmittaan helpommin lausuttava Taake ja poika valloitti koko perheen kerta heitolla. Hampaita poika koetteli kaikkeen mitä sai lähelleen, joten siinä on tullut uusittua ainakin sukka-varastot koko talossa. Kasvattajaan emme pitäneet yhteyttä. Tammikuussa 1997 kasvattaja sitten soitteli ja kyseli kuulumisia. Kovasti oli myös kiinnostunut milloin olemme menossa ensimmäiseen näyttelyymme. Emme olleet edes aikoneet sellaiseen sitä otusta viedä mutta tuli siinä sitten luvattua käydä parissa. Aloitimme vaatimattomasti rodun erikoisnäyttelyllä Kemissä. Koira haukuttiin totaalisesti ja kakkonen tuli. Onneksi olimme ilmoittaneet Taaken heti kahteen sillä muuten ura olisi jäänyt tuohon. Viikon kuluttua Oulussa tuli sitten SA, joka sai aikaan aikamoisen kipinän omistajassaan. Myöhemmin Taakesta on tullut saatua FIN MVA. Taake on A-lonkkainen ja tervesilmäinen, isyys oli koetuksella elokuussa 2000... Pentuvarauksia on alkanut minulle jo kertymään ja Taakestakin on minulle tehty tarjouksia. Vaan kuka sitä vauvaansa myy.

Kesällä 1997 sitten selailin innokkaasti koirakirjoja. Olin päättänyt hommata Taakelle pikkusiskon. Valintakriteereinä oli pystykorvaisuus ja metsästysvietin puute, vielä toivoin helposti mva:n saavaa yksilöä. Lopulta valittavanani oli enää kaksi rotua: buhund ja islanninlammaskoira. Kalevasta satuin juuri niihin aikoihin lukemaan ilmoituksen, jossa myytiin Buhundeja mutta jostain syystä en siihen reagoinut. Ehkä olin jo salaa tehnyt valinnan mutta en sitä ollut itsellenikään kertonut.

Eräänä pimeänä syksyn iltana naapurin paimensukuisen lapinkoiranartun omistaja sitten syöksyi luokseni heilutellen lappua kädessään. Siinä oli puhelinnumero islantilaiskasvattajalle jolle oli juuri syntynyt pentue. Soittaminen jännitti hirmuisesti mutta tein sen silti seuraavana aamuna. Vastaajan nimestä en saanut mitään selvää mutta selvisi, että kasvattaja oli ulkona ja kehoitus oli soittaa uudelleen 15 min kuluttua. Ihminen, joka pelkää puhelinta, joutui siis heti tekemään kaksi puhelua. Toisella kerralla sitten kasvattaja oli vastaamassa puhelimeen ja sain nyt jopa nimestä selvää. Hirmuisen pitkää puhelua emme Riitan kanssa sitten tehneet. Puhelun lopetettuani huomasin tehneeni varauksen urokseen, kun narttuja ei ollut. En kadu yhtään.

Marraskuun 1997 lopussa sitten suuntasimme isän kanssa auton Kerimäelle. Olimme sopineet, että olemme Riitalla klo 7 aamulla, koska Riitan piti keretä sinä päivänä töihinkin. Pimeässä pihalla auton päälle hyökkäsi kaksi koiraa hirmuisesti haukkuen. Rotu oli taas minulle ihan tuntematon mutta rohkenin aukaista oven. Siinä sitten kaksi koiraa istuikin yhtäkkiä sylissäni. Olin ensimmäinen pennunhakija. Nyt kasvattaja oli valinnut minulle pennun (Hallmar tai kotoisammin Hallu), koska eihän niistä nyt mikä tahansa sovi ison raatelijan kaveriksi. Taake suhtautui tulijaan hyvin uteliaasti ja otti sen heti itselleen suojelukseen: seurasi pennun ärhentelyä turvallisesti sohvilta, sängyiltä ja kopin katolta - pentu kun ei sinne päässyt Taakea raatelemaan. Näyttely haaveeni heitin menemään pennun kasvaessa. Sen häntä oli aivan hirmuinen sirppi! Eihän sellaisella voi pärjätä varsinkin, kun olin aloittanut häntärodulla eli metsästyskoiralla ja niillä sirppihäntä tarkoittaa varmaa kakkosta. Vein Hallun kuitenkin näyttelyyn ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Saalistimme heti komean 0:n. Hallu oli mukamas liian iso (kuten olikin...) mutta häntää ei haukuttukaan arvostelussa. Sittemmin on tullut kierrettyä jokunen näyttely. MVA tuli aika helposti vain toisella hakukerralla. Häntä on sentään olematon virhe, jos muuten on raameja tarpeeksi.

Vaan enhän minä tähän voinut tyytyä, kun olin narttua haluamassa niin olin vain uroksia kerännyt. Tammikuussa 1999 kirjoitin sitten Islantiin kirjeen. Vastausta sain odotella maaliskuulle. Sekin oli vain varoitus, että hyviä narttuja voi joutua odottamaan kauankin. Pian sain kuulla, että siellä olisi myynnissä 2,5 vuotias narttu, jonka voisin ostaa astutettuna. Sain sen jo varattuakin mutta sen lonkat tulivat sitten erittäin huonoina takaisin ja koira sai kuolemantuomion sillä tuloksella. Nartun omistaja/kasvattaja tiesi kertoa minulle pentueesta, jossa oli kaksi narttua ja kasvattaja aikoi pitää niistä toisen ja toinen oli yhä vapaana. En nähnyt pentueessa muuta vikaa kuin värin: musta. Varasin pennun silti.

Toukokuussa 1999 sitten lähdin pentuani hakemaan. Kävin katsomassa rodun erikoisnäyttelyn, jonka voitti sopivasti tulevan pentuni isä. Sieltä suuntasin sitten pentua hakemaan. Pennun valinta oli lopulta helppoa. Askja oli hyvin passiivinen ja Assa hyvin sosiaalinen. Assa sitten lähti mukaani. Assa ei ollut moksiskaan pois lähdöstään. Kasvattaja soitti seuraavana päivänä ja kertoi Askjan ulisseen koko illan ja yön Assan lähdön takia vaikka kasvattajalla oli sentään pennun äiti kotona. Se oli viimeinen niitti sille, että tein oikean valinnan. Lentokone matkailustakaan Assa ei ollut moksiskaan. Assan luonne on mitä valloittavin. Värikään ei enää ole minulle kauhistus vaan suorastaan ihastelun aihe.

Kolmen koiran omistajan oli syytä siirtyä jo pois kaupungista eli syntyjäni olen oululainen ja siellä koko kasvuikäni asunut mutten koskaan siellä ollut viihtynyt, joten lähtö oli todella helppoa

Näyttelyihin menin ennakkoluulottomasti Assan poikkeavan värin takia. Menestystä on onneksi tullut runsaasti mutta on niitä huonojakin tuloksia tullut. FIN MVA on kuitenkin saavutettu.

Aloitin Assalle sulhasen etsimisen hyvissä ajoin syksyllä 1999 vaikka pentuja tuli vasta talvella 2002. Kirjoitin Ruotsiin suvullisesti erittäin mielenkiintoisia uroksia kasvattaneelle ja sainkin luvan käyttää hänen uroksiaan. Valinta tulikin nopeasti tehtyä, kun löytyi lyhytkarvainen & A-lonkkainen poitsu. Tosin eihän ne suunnitelmat pidä, kun nartun juoksut ovat erittäin erilaisia ja valinta vaihtuikin siihen kaikkein lähimpään vaihtoehtoon.

Ruotsiin oli suunnitteilla vuodelle 2000 pari todella erinomaista pentuetta ja en voinut olla varaamatta niistä yhtä narttua. Toiselle nartulle tuli kaksi urosta ja toinen narttu sai kohtutulehduksen, joten en saanut sieltä uutta pentua. Sen sijaan kirjoittelin Saksaan ja Hollantiin kyselläkseni olisiko sinnepäin tulossa mitään mielenkiintoista - kun vauhtiin pääsee niin pakkohan se koira on sitten ottaa. Saksasta sain ilmoituksen ok pennuista. 2.tyttöni on Hollantilais/Islantilais-yhdistelmästä. Tietenkin tuo Islannin osuus on Assan velipuolelta, joten hiukan mietitytti valinta, kun olin uroksen tilannut Islannista juuri siihen samaan linjaan.

Hain pikku-Evan Saksasta syyskuun lopussa 2000. Evasta ei tullut mitään näyttelytähtöstä, kuten edelliset ovat olleet, sillä korvien pitäisi olla pystyssä. Luonne tosin on Evalla todella lempeä ja se sopiikin ulkonäköön enemmän kuin täydellisesti. Evan pennutusta mietin pitkään mutta tunne voitti järjen, joten Evakin sai omat vauvansa. Evan ainoat pennut syntyivät kesäkuussa 2003 (V-pentue).

Olin varannut alkuvuonna 2000 Islannista tuttaviltani pikkuisen pojan heidän ensimmäisestä pentueestaan. Lubbi syntyi sitten joulukuussa 2000 ja saapui Suomeen helmikuussa 2001. Lubbi on minun suosikkini sen ihanan valloittavan pikkupoikamaisen olemuksen ansiosta. Lubbilla ei ollut mitään haaveita jalostuksellisesti eikä pahemmin näyttelypuolellakaan, joten siihen en kovin helpolla voinut edes pettyä. Kuitenkin viralliset kehät alkoivat hyvin, kun muotovalioon ei montaa näyttelyä vaadittu.

Kun tuttuja alkaa kertymään niin niitähän kertyy. Huhtikuun lopussa 2001 sain postia eräältä tutulta hollantilaiselta kasvattajalta, että siellä olisi pikaisesti kotia etsivä 3,5-vuotias uros. Pitäisiköhän alkaa opettelemaan sanaa "ei" ihan vain kaiken varalta... Ymir tuli sitten viikon kuluttua ilmoituksesta Suomeen. Luonne on pojalla todella varma eikä se turhia hötkyile. Leimautuminen muuhun laumaani oli todella nopeaa. Taaken kanssa ei leppoisa elo kuitenkaan suju, joten Ymir saikin pienen kauneusvirheen sen takia.

Assa ja Ymir saivat perheen lisäystä maaliskuussa 2002. Kyseiset Ö-pennut (2u+3n) ovat Assan ensimmäiset ja Ymirin toiset. Kumpikin vanhemmista hoiti pentuja todella mallikkaasti alusta asti. Pentueen ainoa sallitun värinen tyttö jäi sijoitukseen (Öskubuska) vaikka se olikin äärettömän pikkuinen. Sijoitusnarttu päätettiin jättää pennuitta, kun sain sen värivirheellisen siskon (Öggva-Aska) jalostuslainaan (T-pentue), mutta joka on väristä huolimatta oikein hyvä kokonaisuus ja siskoaan parempi. Öskubuska kuitenkin tuli kantavaksi vahinkoastumisesta (S-pentue) ja pennut tulivat nimiini vaikken tyttöstä enää omistanutkaan.

Maaliskuussa 2002 saapui Suomeen Hollannin tyttönen, jonka sijoituskoti oli kiusannut minua jo useamman kuukauden pennun kaipuussaan. Ada on oikein raamikas narttu ja näyttelyissä tulee toisinaan käytyä. Adan emäntä on myös innokas koettamaan agilitya. Tokossa on tarkoitus selvittää ainakin ALO-luokka. Ada sai ensimmäisen pentueensa syksyllä 2004 (U-pentue) keinosiemennyksellä. Toinen pentue syntyi myös keinosiemennyksen avustuksella syksylle 2006 (R-pentue).

Lubbi osoittautui sen verran ihastuttavaksi olioksi, etten voinut olla varaamatta sille pikkuveljeä. Pontus syntyi elokuussa 2002 ja saapui Suomeen syyskuussa. Pontus on hyvin erilainen luonteeltaan kuin isoveljensä mutta sekin on todella ihana. Pontuksesta tuli isä kesällä 2004, kun Tanskassa syntyi musta tyttö-vauveli keinosiemennyksen tuloksena. Pontus intoutui elokuussa 2005 sen verran tomeraksi, että kiipesi pois tarhasta ja onnistui astumaan Öskubuskan, joten sai aikaan Suomeenkin jälkikasvua (S-pentue). Voisi kait tuon kerran nyt sallia astua joku ihan luvankin kanssa..

Aitiorannan Y ja V -pentueet syntyivät sitten kesäkuun alussa 2003. Assa ja Eva olivat yhtä aikaa kiimassa, joten päätin koettaa kummankin astutusta ja pentujen tekoa yhtä aikaa, kun ajoitus oli hoidon suhteen mainio. Assa sai neljä mustaa pikkuista (Y-pentue) Punapihlajan Danin kanssa ja Eva viisi erisävyistä punaista (V-pentue) Tunturiketun Tryggurin kera. Eksoottisimman värinen Evan tytöistä (Venus) oli ihan pakko jättää jatkokierroksille kuten myös Assan ainokainen tyttönen. Valitettavasti Assan musta tyttönen sai sikaripunkin, joten sen kanssa ei jatkoa ole luvassa. Evan tyttäristä palautui takaisin yksi (Von Engilfrid) ja kyseinen pentu on sen verran terve, että sekin saanee yhden pentueen.

Ettei vuosi 2003 olisi jäänyt vähäiseksi pentujen suhteen niin tilasin Tanskasta uroksen. Hain pojan Tanskasta syyskuussa 2003. Hukka jäi asumaan tuttuun perheeseen Järvenpäähän vaikka musta mies olisi kyllä kelvannut minullekin. Hukalla on kaverinaan kaksi vanhempaa poikaa, joten ei pikkuinen kerkeä tuhota yksin taloa. Hukasta tuli isä syksyllä 2006 (P-pentue).

Kesälle 2004 oli tilauksessa U-pennut Adalta. Valitettavasti normaalit astutusyritykset eivät tuottaneet tulosta (astutus onnistui liian myöhäisinä päivinä ja uros todettiin myöhemmin steriiliksi). Seuraavaan juoksuun sitten tilasinkin spermaa Tanskasta ja U-pentue (3u+3n) näki päivänvalon lokakuun puolessa välissä 2004. Harmikseni kaikki pennut olivat punaisia (ja tietenkin pitkäkarvaisiakin) mutta muuten oikein kivan oloisia, joten yksi uros (Ulrik Eyfason) unohtunee kotiin ihan pysyvästi ja myös sen veli (Undri Eilifur) näyttää unohtuvan kotiin. Pentueen tytöistä Unnusta meni sijoitukseen.

Vuoden 2005 pentuekin (T-pentue) tuli tehtyä Tanskasta tuotetulla tuorespermalla, kun sen tavan havaitsin helpoksi ja sen avulla saa kätevästi lisättyä Suomeen sukukirjoa. Pentueen emänä oli Öggva-Aska. Aluksi oli tarkoitus koettaa saada oikeaa mustaa (Öggva-Aska on värivirheellinen) mutta muutin suunnitelman, että värillä ei ole väliä, kunhan pennuista saisi suht terveitä ja emäänsä rauhallisempia. Kaikki pennut olivat täysin punaisia, joten ei edes värivirheellisiä mustia tullut. Pentueesta sain jatkomietteisiin jätettyä kaksi tyttöä: Tara Thyrniros ja Telma Tilviljun. Telma asuu äitinsä luona ja Tara lähti U-pentueen Unin luo. Tara kuitenkin leikattiin ennen pentujen tekoa.

S-pentue sai alkunsa vahingosta. Öskubuska tuli katsomaan siskonsa pentuja elokuussa 2005 ja juoksun piti silloin olla jo ohi. Pojat joutuivat kuitenkin vierailun ajaksi tarhaan, jos juoksu ei olisikaan ollut vielä ohitettu. Pontus oli sitä mieltä, että pitäähän se testata, että onko juoksu vielä kelvollisessa vaiheessa ja kiipesi tarhasta pois ja onnistui hedelmöittämään Öskubuskan. Kolme pentua saivat kasvaa ensimmäiset viikot Oulussa Öskubuskan kotona. Tämä pentue sisälsi ensimmäisen (toivottavasti myös viimeisen) täysin kannuksettoman kasvattini (Soffia). Pentueesta Spök meni sijoitukseen.

Lisä kotikoiriin on ollut huhtikuun 2006 lopussa kotiin saapunut jämtlanninpystykorva narttu. Taakella alkaa ikää jo olla tarpeeksi (10v), joten uusi metsäkoira on tarpeen ottaa ajoissa kasvamaan. Mahdollinen rodun lisääminen kennelnimelleni selviää, kun Ansa tulee tarkistettua terveydestä.

Vuonna 2006 tuli saatua V-pentueen sijoitus käyttöön. P-pentue syntyi sijoituskodissa Siilinjärvellä ja pennut kasvoivat äitinsä hoivassa lähes kuusi viikkoisiksi asti. Samaan aikaan oli itselläni kotona syntynyt Adan toinen pentue (R-pentue), joten vilinää riitti luovutuksen aikaan. Kummassakin pentueessa on jatkoon toiveita sijoitusten myötä. Kaiken huipuksi tuotin uuden nartun (Surtsey's Yra) Tanskasta tuohon samaan kasaan.

Vuosi 2007 hurahti melkoista kyytiä - kuten aika tuntuu muutenkin hurahtavan. Pari pentuetta jäi tulematta (yksi jäi tyhjäksi ja toinen ei vain saanut kiimaa huippuunsa, että pojat olisi heränneet), mutta kaksi pentuetta tuli kuitenkin rekisteröityä (O ja N -pentueet). Ensimmäisen sain laina-nartulla, josta kiitokset Siuntioon! Toinen pesue olikin sitten puhtaasti omien kesken - kumpikin kotona asuvia ja kumpikin itse kasvatettu. Ulkomailtakin tuli taas saatua uutta verta lisää ja toivottavasti ihan kasvatuksiin astikin. Assa-narttu muutti Tanskasta asumaan Unnustan luokse Joensuun lähelle.

Metsästyskoirien kanssa elo jatkui suht entisellään. Ansa-neiti pääsi vihdoin joulukuussa 2007 käväisemään parissa metsästyskokeessa ja toinen vielä ihan viimeisenä mahdollisena viikonloppuna. Eka yritys meni pieleen (hirveä ei löytynyt) ja toinenkin oli mennä pieleen (toinen koira tuli samalle haukulle), mutta onneksi homma sujui kuitenkin AVO1 edestä, joten syksyn 2008 tavoitteeksi otetaan ihan realistisesti KVA.

Vuosi 2008 alkoi ihan kiitettävällä pentubuumilla, kun loppuvuodelle 2007 tuli 2 pesuetta ja alkuvuodelle myös 2. Sitten keväällä tulikin pieni alamäki, kun esikois-islantilaiseni (T.Hallmar) piti päästää levähtämään pilven reunalle aivan liian nuorena. Vuosi loppui mukavammin sijoitusnartun pentuihin Oulussa. Jämtteissä ei oikein homma sujunut odotetusti ja KVA jäi vielä saavuttamatta. Sentään VOI1 onnistui, mutta ei sillä vielä pentuja suunnitella.

Vuoden 2009 aloitin ikävästi, kun Saana (Von Engilfrid) kuoli yllättäin. Pitkään sitten saikin elellä rauhaisasti, kunnes tuli aika taas pennuille. Tällä kertaa piti päästä koettamaan pakastesiementen käyttöä, kun USAsta sai suklaanruskean uroksen spermaa käyttöön. I-pentueeseen sainkin pari suklaata pentusta, joten kaksi uutta asiaa on nyt Suomessa tehty: suklaat pennut ja pakastesiemennyksellä pentue. Mitähän sitä seuraavaksi... Jämtlanninpystykorvat tietty. Anskusta tuli KVA loppuvuonna ja alkuvuonnahan MVA onnistui myös. Nyt ei muuta kuin sulhon etsintää! Vaatimukset on onneksi vähäiset, että kyllähän rodun 1000 pennun vuosimäärällä pitäisi edes se 1 löytyä - eipä se nyt ihan niin helppoa olekaan..

Vuonna 2010 tuli pentuja tehtyä syys painotteisesti. Tanskan tuonti Assa sai ensimmäisen pentueensa (H) syyskuussa varasulhon avulla. Norjasta tuli hommattua uusi uros, joka toivottavasti auttaa pitämään jatkot mielenkiintoisina. Viron tuonti Hiltu taas teki pentunsa (G) uudella tavalla minulle eli astutus onnistui Ruotsissa. Ensimmäistä kertaa tuli käytyä ulkomailla astuttamassa ja reissu meni erinomaisesti. Saahan nähdä uskaltaako toistekin. Loppuvuonna Telma-tyttönen sai pitkään yritetyt pentunsa (F) sijoituskotiinsa ja astutus olikin hupaisaa, kun sulho pakeni liian innokasta tyttöstä eikä toisinpäin...

Alkuvuosi 2011 tuotti pari pentua (E) sijoituskodille. Nyt oli kolme viimeisintä pentuetta kasvanut sijoituskodeissaan ja kotosalla sen myötä "tylsää". Loppuvuosi menikin ilman yrittelyitä, mutta välistä ihan kivaa näinkin.

2012 alkoi autoilemalla, kun sijoituskoti sai D-pentueen. Sitten pitkästä aikaa jo kotiinkin sain käänneltäviä (B). Hieman tuli myös karsintaa kotikoiriin, kun Nypa-tyttösellä todettiin niin paha kasvain, ettei kannattanut edes leikata. Myös pappa-kaarti harveni, kun kaverukset Taake ja Ymir päättivät maan päällisen tallustelunsa. Näitä vekkuleita jäikin iso ikävä ja poikien saappaita ei takuulla täytetä koskaan! Sitten kesällä tulikin kierros täyteen, kun A-pentue onnistui. Islantilaisten suhteen on siis aloitettava alusta Ö:stä (nimeän pentueet öökkös-järjestyksessä). Täydennystä kotimaisiin aakkosiin tulee kyllä jämttien kanssa, kun Anskusta tulee äiti toistamiseen ja ekat oli C, niin nyt tuli käyttöön toinen helppo kirjain eli Q.

Vuosi 2013 oli suht rauhallinen. Kasvattinarttu sai pentueen vain 50km päähän ja se päädyttiin laittamaan minun nimiin (Ö-pentue). Siitä pentueesta tulikin ennätyssuuri, kun 8 vauvelia ilmaantui. Vuoden toinen pentu meni loppuvuodelle ja siinä oli vain yksi poitsu, mutta se oli sitäkin ihanampi. Jos saisi päättää, niin jatkossa mielummin näitä pienempiä pentueita eikä suuria määriä.... Nyt alkaa lauma olla jo sen ikäistä, että joka vuosi se harventuu ja pari koirulia siirtyi muistoihin.

Vuodesta 2014 taitaa tullakin vilkas... Assa-mummokin jo 15-vuotias :) Pari pentuetta syntyi kevätpuolella. Jossu-tytteli sai Rikun kanssa 5 punaista palleroa ja Foldalle tein lonkkakoepentueen Bepin kanssa - siinä oli kirjavuutta enemmältikin. Kyseiset pennut eivät muuttaneet ennen lonkkakuvia minnekään ja koe onnistui siinä mielessä hyvin, kun kaikki olivat A-lonkkaisia (osa vain epävirallisesti).

Vuonna 2015 piti pari tuontiurosta hyötykäyttää ja pentueita tuli peräti kolme. Jossu tuli pengottua naftaliinista, kun uros ei astunut nuorta narttua. Marsan sain jalostuslainaan ja Bjalla pääsi myös äidiksi.

Vuosi 2016 alkoi surullisesti sillä Assa ei jaksanut enää 17-vuotispäiväänsä asti :( Onneksi samoihin aikoihin sain jalostuslainaan saamalleni Öglölle pennut (R-pentue), josta kotiin jäi lyhytkarvaisia. Kesällä saapui Hollannista Una-tyttönen sijoituskotiin. Loppuvuonna myös sijoituskotiin syntyi pentue (P-pentue).

Vuosi 2017 oli vain täynnä epäonnistumisia eli ei pennun pentua.

Onni kääntyi vuonna 2018 ja kolme pentuetta näki päivänvalon (O, N & M). Kaikista ei ihan kaikki pennut jääneet henkiin, mutta aivan riittävästi kuitenkin.

Vuonna 2019 kuoli ensimmäistä kertaa nuori sijoituskoira auton alle - hyvin ovat onnistuneet vältellä rodun "normaalia" kuolinsyytä. Kyseinen pentu oli syntynyt vasta alkuvuonna (L-pentue). Sijoituskoti sai Unalle hyvän määrän pentuja (K-pentue) ja pakko oli sieltä itsellekin kotiin hakea joku, kun pennuissa oli niin hienosti lyhytkarvaisia - pentueessa oli värejä vähän joka lähtöön.

Vuonna 2020 tuli reilun vuoden tauon jälkeen kotiinkin taas pentue - tai oikeastaan kaksi, kun joulukuulle päädyin tekemään yhden ylimääräisen. Näyttelyrintamalla vuosi oli poikkeuksellisen leppoisa, mutta kuluihan se aika ilman niitäkin.

Vuodesta 2021 pitäisi tulla aika penturikas.... Pari pentuetta syntynee sijoituskoteihinkin.

Jatkuvana tavoitteena on saada tuontikoiria, että kasvattaminen ei tyssähdä liian nopeasti samojen nimien pyörittelyyn edestakaisin.